torstai 15. toukokuuta 2014

Sumua ja pohjoistuulta

Maanantai 12.5.

Lähtiessäni Kasnäsistä tihutti vielä vettä, mutta Örössä sateet olivat jo väistyneet. Samalla veneellä saareen saapui kolme päiväretkeläistä Metsähallituksen oppaita, jotka olivat tulleet tutustumaan saareen kesän turistiopastuksia varten. He auttoivat minut alkuun, jotta pääsin sisään sairastuvalle, jossa majoitumme. Alkuihmettelyn jälkeen lähdin tutustumaan saareen. Koko saari oli sankan sumun peitossa, joten merelle oli turha yrittää katsoa. Kyseessä oli ns. tiputuskeli, eli jos muutolla on ollut lintuja ennen sumua, ne saattaisivat olla tippuneet saareen. Odotuksia siis oli. Satakieli lauloi innokkaasti terveysaseman pihalla. Matkasin ensimmäiseksi eteläkalliolle tarkastamaan näkyvyystilanteen. Matkalla oli kohtuullisesti hyönteissyöjiä, kuten leppälintuja, kirjosieppoja, pensastaskuja ja hernekerttuja. Myös 3 järripeippoa ruokaili tiellä peippojen kanssa. Päästessäni eteläkalliolle törmäsin opasryhmään, jotka halusivat näyttää minulle saaren yhden erikoisuuden, etelänkylmänkukan, jota esiintyy Suomessa ainoastaan Örössä . Sen lähimmät esiintymisalueet ovat Hiidenmaalla Virossa, ei siis kaukana, mutta kun kyseessä on kasvi, niin matka on pitkä. (Toim. huom.: Laji on löytynyt viime vuosina myös Ahvenanmaalta, Lemlandin Herröstä samantyyppiseltä kasvupaikalta; kiitos tarkennuksesta Jaakko.) Sumu ei ollut hälvennyt, näkyvyyttä oli noin 500 metriä. Paluumatkalla kiikariin osui mukavasti puukiipijöitä, harmaasieppo ja pensaskerttu.

Aho- eli etelänkylmänkukka (Pulsatilla pratensis) on yksi saaren erikoisista kasveista. Örö on sen ainoa esiintymisalue koko Suomessa.
Tiistai 13.5.

Aamulla sumu oli edelleen läsnä. Ei ollut järkeä kivuta kalliolle, kun koko kalliota ei oikeastaan näkynyt. Parempi siis kiertää saarta. Käenpiikoja tuntui olevan mukavasti äänessä, laskin koko päivän aikana vähintään 8 eri yksilöä. Retken ensimmäinen pikkulepinkäinen ja keltavästäräkki näyttäytyivät, teeri lähti jaloista lentoon ja palokärki kuikutti metsässä, lintuja siis tuntui olevan. Iltapäivällä näkyvyys alkoi parantua ja päätin kivuta eteläkalliolle. Muuttoa ei juurikaan mennyt. Ruskosuohaukka lenteli matalalla saaren päällä ja muutama merikotka pyöri mukavasti lähietäisyydellä, taustalta kuului teeren pulputusta. Jonkin verran haahkoja  oli liikkeellä.

Kevään ensimmäinen pikkulepinkäinen (Lanius collurio) näyttäytyi 13.5.
Keskiviikko 14.5.

Ensimmäinen aamu, kun sumua ei ollut havaittavissa. Kipusin aamulla eteläkalliolle katsomaan, jos jotain muuttoa olisi liikkeellä. Kohtuullisen kova ja kylmä pohjoisenpuoleinen tuuli ei tietenkään antanut kauheasti odotuksia. Varovaista liikehdintää oli, mutta ei sitä varsinaiseksi muutoksi kehtaa sanoa. Yksinäinen harmaahaikara matkasi pohjoiseen, nuolihaukka kierteli kallion yläpuolella, 5 kuikkaa matkasi pohjoiseen ja yksi kahdeksan yksilön pikkukuoviparvi matkasi pohjoiseen lähietäisyydeltä. Merellä tuntui olevan jonkun verran haahkoja liikkeellä ja retken ensimmäiset merikihut kisailivat lokkien kanssa. Saari tuntui aiempia päiviä tyhjemmältä, ehkä ilman kirkastuminen vaikutti siihen, että linnut päättivät vaihtaa maisemaa ja pohjoisenpuoleinen tuuli ei tuonut saareen uusia lintuja. Muutama sirittäjä ja peukaloinen virittelivät laulujaan ja terveystalon satakieli näyttäytyi mukavasti. Sataman linnunpöntössä näytti olevan kotiutunut kirjosieppo, sekä räystäspääskyt olivat rakentaneet pesiään räystäiden alle. Nisäkäsrintamalla oli tänään myös vilskettä, kun minkki näyttäytyi eteläkallion juurella sekä kauris ylitti tien saaren pohjoisosissa.

Valitettavasti Örössäkin esiintyy minkkejä, jotka verottavat saaren linnustoa.
Torstaina aamulla matkasin takaisin mantereelle ja Tarja Pajari saapui saareen jatkamaan havainnointia. Saaresta jäi kaikin puolin mukava kuva. Yksin retkeillessä koko saarta ei mitenkään pysty hallitsemaan, mutta yleiskuvan saaren linnustosta ehdin kolmen päivän aikana saamaan.

Mikko

2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ahokylmänkukka on viime vuosina löytynyt myös Lemlandin Herröstä hyvin samantyyppiseltä paikalta.

Jaakko Kullberg

Liisa kirjoitti...

Kiitos tarkennuksesta, lisään maininnan myös tekstiin!