Sadetta ja kevätmuuttoa

Kevään ensimmäisen satakielen jutustelu saatteli Turussa keskiviikkoaamuna 7.5. minut ensimmäiselle prikaatin komennukselleni. Örön päässä vastaanotto oli asiaankuuluvan militantimpi merikotkien suorittama ”kli-kli-kli-kli”- ylilento. Örö esittäytyi ensikertalaiselle keväisen oikukkaassa säässä. Tullessamme saimme nauttia kirkkaansinisestä taivaasta ja lempeästä auringonpaisteesta, mutta iltaan mennessä tuuli yltyi voimakkaaksi ja seuraavina päivinä saari peittyi sateeseen ja sankkaan sumuun.

Lapintiiroja (Sterna paradisaea) oli runsaasti, torstaina 200 yksilöä

Ensimmäisenä päivänä sää helli meitä ja ilmassa oli kevään merkkejä.

Ilkka Sten, Osmo Kivivuori ja Timo Nurmi tähyämässä merelle saaren eteläkärjessä.

Töyhtötiaisella (Parus cristatus) oli pesässään suita ruokittavana

Kivitasku (Oenanthe oenanthe) satamassa

Humalainen kimalainen

Teeriä vaikuttaisi olevan saaressa vahva kanta. Tälläkin kertaa pulputusta kuului usein, ja ainakin yksi koiras oli ottanut sotkun lähellä olevan jalkapallokentän soidinareenakseen lauantaiaamun sumussa. Käenpiikoja huuteli pihapiirissä ja saaren muissa osissa säännöllisesti; itsekin tapasin yhden silmästä silmään. Hysyt alkoivat ilmeisesti saderintaman pudottamina runsastua saaressa loppuviikolla, ja pinnalistaan kertyi mm. lehto-, herne-, pensas- ja mustapääkerttu, sirittäjä, tiltaltti, harmaa- ja kirjosieppo. Toistaiseksi majapaikkana toimivan terveysaseman lähistön pysyväisasukkaaksi näytti asettuneen peukaloinen, jonka laulua kuultiin päivittäin. Yksi kovimmista retken lajeista oli peltosirkku, joka näyttäytyi pikaisesti perjantaina tienposkessa.



Örö on pohjoiskärjestä eteläkärkeen pari-kolme kilometriä pitkä. Maasto on tasaista ja saaren läpi kulkee hyvässä kunnossa olevia mukulakiviteitä. Pyörä on siis tervetullut liikkumisväline. Tällä kertaa meillä oli niitä käytössä kaksi, jatkossa saareen tullaan hankkimaan useampia.

Retki ajoittui otollisesti kylmänkukkien kukinta-aikaan. Lännenkylmänkukan ja ahokylmänkukan esiintymät ovat Suomessa ainutlaatuisia, joten piti niistä kunnon kuvatkin saada, konttimalla jos ei muuten.

Lännenkylmänkukka (Pulsatilla vulgaris)

Ahokylmänkukka (Pulsatilla pratensis)

Ilkka, Timo ja Osmo kuvaavat lännenkylmänkukkaa

Ari etsii sitä parasta kuvakulmaa ahokylmänkukasta

Ensimmäisen päivän jälkeen sää alkoi mennä huonompaan suuntaan, ja saaren yli kulki sadealue toisensa jälkeen. Aamumuuttoon päästiin siis tällä kertaa huonosti kiinni, mutta sateinen ja sumuinen ranta oli toki muuten tunnelmallinen ja kuvauksellinen.

Muuttoakin päästiin kuitenkin seuraamaan, parhaiten torstai-iltana. Retkiporukan enemmistö oli talolla illallistamassa, kun eteläkärjestä tuli hälytys ”Valkkareita tulee!” Levittäydyimme saaren eteläosan kallioille tarkkailuasemiin. Parhaaksi muutonseurantapaikaksi osoittautui lounaisimman kärjen kallio, jossa valkoposkihanhet lensivät kuulemma lähes kosketusetäisyydeltä. Sieltä Arin silmiin osui myös kaksi sepelhanhea. Terveysaseman luona oleva kaakkoiskärjen tykkikallio oli kuitenkin hyvä täydentävä tarkkailupiste, sillä sieltä nähtiin saaren itäpuolelta kulkeneet muutamat parinsadan yksilön parvet, jotka olisivat jääneet lounaiskärjestä huomaamatta. Kaikkiaan torstai-illan muutossa nähtiin lähes 2500 hanhea, valkkarit enemmistönä (1159).

Retken kokonaislajimäärä jäi hieman ärsyttävästi 99:ään. Kovasti lukua koitettiin vääntää pyöreäksi. Löytyneen pöllön oksennuspallon tuoreudesta ja haviskelpoisuudesta oli erimielisyyttä, mutta ehkä yksi yllättävimmistä puutteista retkipinnalistassa oli merimetso. Sitä yritettiin tähytä vielä lähtiessä taksiveneestäkin, mutta koska ensimmäistäkään yksilöä ei nähty, päätöstä siitä, pinnataanko havis Öröseen ja Kasnäsiin ei tarvinnut tällä kertaa tehdä. Lintuprikaatin pinnasäännöt ovat siis vielä työn alla; olisikohan nyrkkisääntö ”joko linnun tai havainnoitsijan täytyy olla saaressa” liian tiukka rajaus Örö-pinnaksi kelpaavalle havikselle?

Tämäkään ei kelvannut sadanneksi pinnaksi.

Staijilla avustamassa kävi myös hylje, ja saaren oravat ja valkohäntäkauriit vilahtivat näkyvissä siellä täällä. Sen sijaan vaikka olimme kuulleet saaren muutamia päiviä aikaisemmin kuhisseen käärmeitä, yhtäkään ei meidän reiteillemme tällä kertaa osunut.

Lauantaina oli siis aika tehdä

saaresta.

Kuten lähtiessä laiturilla tavattu Jaakko Kullberg totesi, Örö on monipuolinen paikka joka ei ihan heti avaudukaan. Ensimmäinen komennus oli mielenkiintoinen löytöretki, seuraavaa odotellessa.