keskiviikko 20. elokuuta 2014

Yksin autiolla saarella

Perjantai 15.8.

Saavuin Örön saareen perjantaina kymmenen paikkeilla kauniissa säässä. Saaressa ei ollut ketään muita. Pyöräilin majapaikkaan tavaroitteni ja ruokakassin kanssa. Lähdin kiertelemään saarta ja havaitsin päivän aikana 42 lajia. Merimetsoja oli runsaasti samoin kyhmyjoutsenia. Kolme merikotkaa ja 9 harmaahaikaraa oli Balgetilla. Yllättävin laji oli nokkavarpunen (uusi laji Örön lajilistaan). Peukaloisia havaitsin kolme ja töyhtötiaisia neljä. Kahlaajia oli aika vähän ja petolintuja vain yksi tuulihaukka, yksi nuolihaukka ja kolme varpushaukkaa.

Kanervat olivat komeassa kukassa saarella

tiistai 12. elokuuta 2014

Örö kukassa

Tässä näytteitä Örön kesäisesta kukkaloistosta.

Hietaneilikka (Dianthus arenarius)

torstai 31. heinäkuuta 2014

Heinäkuinen helleretki

Osmo Kivivuori, Mauno Mustakangas ja minä saimme nauttia vaihtelevan pilvisestä, helteisestä poutasäästä Örössä kolmen päivän ajan 15.-17.7. Ainoa sade tuli niskaamme keskiviikkona aamupäivällä, ja keskiviikkoaamuna näkyvyys oli erittäin heikko sumun takia. Tiistaina ja keskiviikkona tuuli kohtalaisesti lounaasta, torstaina tuuli laantui ja kääntyi lännenpuoleiseksi. Lintumaailmassa oli havaittavissa keskikesän notkahdus, joten retken kokonaislajimääräksi jäi 78.

torstai 10. heinäkuuta 2014

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Päiväretki 25.6.2014

Osallistuin 25.6.2014 Varsinais-Suomen liiton kesäretkelle, jonka vierailukohteena oli Örö. Päivälämpötilat olivat pysyneet tovin ennätysalhaisina. korkeimmillaan 12⁰C tuntumassa, mutta Öröseen tullessamme aurinko alkoi paistaa, ja ilma lämpeni vähintään viisi astetta. Kiersin eteläiseltä laiturilta kylän ja prikaatilaisten uuden asuinpaikan kautta keskusnummen pohjoispuolelle, mistä kiersin nummen teitä myöten vastapäivään ja käväistyäni Balgetin N-reunassa palasin kylään. Kolmen tunnin aikana listalle kertyi 42 retkenlajia. Harmaasorsanaaras poikueineen oli ainoa näkemäni Anas-laji, ja varpuslintujen suurin lauluinto oli laantumassa. Eniten äänessä oli peippoja ja pajulintuja, pari käpylintuporukkaa miehitti nummen W-reunan männikköä; 9 pensaskerttua, 4 lehtokerttua ja yksi kirjokerttu ilmoittivat läsnäolostaan joko ääntelemällä tai näyttäytymällä; 2 satakieltä ja yksi kultarinta jaksoivat laulaa ja yksi satakieli hiittaili ryteikön piilossa; rytikerttunen tankkaili säkeitään uuden majapaikan edustan ruoikossa ja käki teki viimeisiä kukuntojaan saaren sisäosissa.

Kirjokertusta olin jo kuullut sekä negatiivisia havaintoja, että yksittäishavainnoista kasarmin (kylän) ympäristöstä. Yksi yksilö rätisi kylässä Holmenin kallion S-puolelta, mistä oli aiempi havainto tapaamaltani turistiryhmän oppaalta Atte Lindqvistiltä. Jaakko Kullberg kertoi teletornin lähellä tehdystä havainnosta. Kyläympäristössä saattaa täten olla kaksikin reviiriä. Esko Sorakunnas oli havainnut kirjokertun ennen rantautumistamme Balgetin ääressä, ja Jari Laitasalo onnistui jo 18.6.2014 rengastamaan vanhan kirjokertun Balgetin eteläpuolisen itään aukeavan hiekkarantalahden rantametsästä. Näin Jouko Lundenin yksittäishavainto muutolta pysähtyneestä kirjokertusta sai hieman jatkoa…

Pohjoispuoleisessa Vänön saaressahan on ainakin menneinä vuosina ollut kohtuullinen kirjokerttukanta, joten miksei myös Örössä.
Jari ja kirjokerttu (Sylvia nisoria)
Ari Linna

Uusi majapaikka

Lintuprikaatille on osoitettu Örössä uudet, kunnostetut majoitustilat: paritalohuoneistot Sotka ja Kotka. Osmo Kivivuori ja Tapani Missonen pääsivät tutustumaan niihin ennnen juhannusta, tässä kuvia.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

SPRING 2014

About the input

Altogether 13 birdwatchers shared their time with Örö, 3 female and 10 men. The 2 trips made in April lasted 5 days altogether and were made by three of us; the 5 trips made in May covered 21 days by 11 of us. Mikko Oivukka, Tarja Pajari and Jouko Lunden made their 4-days stays in May alone, which showed their willingness to keep on observing even the work load was not shared by others. There was some hint of a Robinson Crusoe effect on those occasions, which Jouko formulated by telling me: “it was close to an unbelievable feeling to have Örö totally reserved for oneself”.

Ilkka “Ila” Stén and Osmo Kivivuori – more than a hundred years of birdwatching experience. For Osmo Örö was the second bird observatory place visited as a member of the pioneer team: he belongs to the Turku bird watchers who established in the 1960´ies the Bird Observatory Station of the Birdwatchers Society at Turku at Jurmo island in Korppoo / Archipelago Sea of SW Finland.

Timo Nurmi is leaving Örö. Timo belongs to the same group with Osmo, who sought and found the location for the Bird Observatory Station of the Birdwatchers Society at Turku. They wanted to give a visit to Örö for reference, but as Örö was military area, it was not possible.