maanantai 19. tammikuuta 2015

Tuulinen viikonvaihde Örössä 11.- 14.12. 2014

Torstai 11.12.

Kasnäsissa nautitun herkullisen lounaan jälkeen me – Jari Helstola, Aarni Nummila ja Raisa Tanner – lastasimme tavaramme veneeseen ja matka Öröseen alkoi. Reittihän on niin suojainen, ettei 16 metrin vastatuulikaan kohtuuttoman paljoa venettä ryskyttänyt. Saavuimme saareen kello 13 ja kärryllä ja pyörillä kuskasimme tavarat ”lintuasemalle”. Muita ihmisiä saaressa ei retkemme aikana ollutkaan. Majoittumisen jälkeen teimme kävellen retken saaren pohjoispäähän – eteläpuoli ei tällä tuulella erityisemmin houkutellut. Kämpille palattiin hämärässä.


keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Pieniä asioita

Teksti: Oskari Härmä ja Tarja Pajari, Kuvat: Oskari Härmä

Retkikunta Tarja Pajari, Ari Linna ja Oskari Härmä piipahtivat ottamassa talven vastaan Örön saarella pe 28.11. – ma 1.12.2014

Retkellä sää oli hieno, aurinko nousi joka päivä ja paistoikin mukavasti, ei ehkä suoranaisesti Örön saarelle joka päivä, mutta kukapa sitä niin tarkkaan on katsomaan - kaamosta emme kuitenkaan kokeneet. Välillä tuuli ja hieman ripotteli lunta, vettä, räntää ja sen kaltaista. Pakkastakin koettiin retken viimeisenä aamuna. Lintuja nähtiin ajankohtaan nähden mukavasti, ei paljoa, mutta riittävästi. Havainnot löytyvät Tiirasta, joten eipä liene liiemmin tarvetta niitä toistaa tässä.

Retken lajilistan helmi oli oksennuspallon avulla löytynyt pikkusirkku (Emberiza pusilla)

Vaikka luonto oli jo hiljentymässä talven kynnyksellä, huomasimme, että pienillä asioilla on merkitystä ja Sendarikin oli lopulta varsin suotuisa. Toki retken kohokohta, ehkäpä jopa mielekkäin lintulaji oli pikkusirkku. Sirkun löytämiseen liittyi myös monia hauskoja sattumuksia, joista tässä hieman tarkemmin.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Kuvia - Pics

Viime kuukausien aikana kertynyttä kuvasatoa pääsee katsomaan allaolevaa albumia klikkaamalla.

To view pictures we've accumulated during the past months, click the album below.

Prikaatin laukauksia - Shots from the Brigade

maanantai 20. lokakuuta 2014

Lokakuinen retki Örön saarelle Ari Linnan, Tapani Missosen, Liisa Puhakan, Hannu Frimanin ja Kirsi Leirin näköisenä 10.10. – 13.10.14.

Teksti Kirsi Leiri, kuvat Hannu Friman ja Kirsi Leiri

Perjantai 10.10.

Saavuimme aamusumussa saarelle, pakkasimme retkitamineet kärryille ja lähdimme suunnistamaan kohti majoitusta. Tapani oli jo polkaisut armeijan maastopyörällä menemään ja Ari vielä ihmetteli oman pyörän pakkaamista. Kevyellä kenttämarssilla jo iloksemme totesimme, että saaressa on paljon pikkulintuja. Vähän murkinaa kupuun ja menoksi.

Hannun kanssa päätettiin lähteä liikkeelle kevyellä varustuksella ja kävellen. Ratkaisu osoittautui oikeaksi. Rantalehdossa liikkui hippiäisiä runsain mitoin, peukaloisia rätisi ja punarinnat tiksuttelivat säännöllisin välein, kunnes jostain tiaisten ja hippiäisten seasta kuului ensimmäinen ”tsyiit”.  Pysähdys ja korvat höröllä kuulosteltiin mistä se kuuluikaan. Riemuksemme taigauunilintu lennähti tiaisparvessa, hyvä havainto heti kärkeen ja viestiä muille havainnosta.

Hippiäisiä oli saaressa erittäin paljon.

Lyhennetty viikonloppu 3 - 4. 10

Saavuimme Olavi Nurmen kanssa Öröön saareen perjantaina yhdeksän paikkeilla hienon sään vallitessa. Olaville ensimmäinen matka, minulle jo neljäs. Metsähallituksen nopealla alumiiniveneellä matka taittui kahdessakymmenessä minuutissa. Tavarat ja ruuat kämpälle ja oltiinkin valmiit tutustumiskierrokselle. Ajeltiin lähes koko saari eteläkärjestä pohjoiseen, käytiin Balget, Storviken ja lännen hiekkarannat. Molemmat ampumaradat tarkastettiin ja löydettiin pistooliradan rakennuksen luukun alta lepakko, todennäköisesti pohjanlepakko. Vähän kankeasti se  liikkui, otettiin pari kuvaa ja jätettiin otus jatkamaan unia. Hippiäisiä havaittiin päivän aikana melkein neljäsataa, peukaloisia kymmenen, punarintoja ja tiaisia runsaasti, pyrstötiaisia ja vihervarpusia myös paljon. Suopöllö ja närhi olivat uusia lajeja Örö-listalle.

Toisenlainen siivekäs.


Mutta sitten lauantaiaamu alkoi huonosti. Aamiaista laittaessa huomattiin ettei kraanasta tulekaan vettä, käytiin naapuriasunnossa ja saunassa - ei tullut vettä sinnekään. Kahvit ja teet saatiin sentään keitettyä kun oli kannuissa vettä. Lähdettiin sitten eteläkärkeen. Aamupäivän aikana nähtiin muuttoa ihan mukavasti. Merellä eteläkärjen edustalla oli kaksi sukellusporukkaa tutkimassa jotain hylkyä. Sotilaspoliisien vene kävi tarkastamassa heitä. Vähän ajan kuluttua nämä poliisit tulivat meitä haastattelemaan ja kysyivät lupia. Annettiin nimet ja he tulivat hetken päästä sanomaan että Olavin lupa on kunnossa mutta minun ei. Ajettiin pyörällä peräkkäin kämpälle, soitettiin puheluita eri paikkoihin ja juotiin kahvitkin vielä.Mutta ei auttanut, meidän oli lähdettävä takaisin mantereelle. Sotilaspoliisien veneellä päästiin Kasnäsiin. Hyvin asiallisia pojat olivat. Harmittaa tosi paljon, sunnuntaina olisi ollut kova muuttopäivä.

Mauno Mustakangas

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Petomuuton etulinjassa 12.-15.9. 2014

Kolme konkaria - Esko Joutsamo, Osmo Kivivuori ja Mauno Mustakangas viettivät kesäisen pitkän viikonlopun Örön linnakesaarella perjantaista maanantaihin. Sekä tulo- että menomatka sujuivat Metsähallituksen raivausporukan venekyydillä Kasnäsistä. Perillä majoituttiin Sotkaan, mikä tarjosi siistin, kodinomaisen tilan. Ruokaa ja juomaa oli juuri ja juuri riittävästi mutta se oli hyvää.

Koko jakso oli sääoloiltaan kesäisen lämmin ja vaihtelevista suunnista heikkotuulinen. Yllättäen pahimmaksi riesaksi osoittautuivat syksyisen äreät hyttyset, joita oli varsinkin aamutuimaan eteläkärjessä pilvin pimein - staijaus meni ajoittain pelkäksi huitomiseksi. Hyttyskarkotteita yksi ja toinen oli ajatellut ottaa mukaan mutta eihän niitä nyt enää syyskuun puolivälissä… Myös punkkeja saatiin kerättyä, etenkin punkkien suosikkikohde EJ:stä niitä saatiin noukkia pahimmillaan 5-6 kpl.

Västäräkit (Motacilla alba) nauttivat Örön tiheistä hyttyspilvistä huomattavasti enemmän kuin prikaatilaiset.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

SUMMER 2014

The summer of 2014 was a summer of extremes in Finland. After a very warm late spring, June temperatures plummeted, and the monthly average temperature was almost throughout Finland one or more degrees colder than the 30-year average. Midsummer (June 21st), one of Finland’s most important national holidays, was celebrated in many parts of the country in exceedingly cold and rainy weather. The cold June weather affected the breeding of many Finnish birds, particularly insectivores, since the amount of food available for hungry nestlings was very low. In July and early August, on the other hand, a nearly record-breaking heat wave swooped over Finland, baking the vacationing Finns in temperatures exceeding 25C for 38 consecutive days. After the heat subsided, August brought along heavy rains and thunderstorms, and by mid-August in several parts of the country the cumulative rainfall was already more than double the long-term monthly average.

The Bird Brigadiers visited Örö Island on four occasions during June, July and August. Osmo Kivivuori and Tapani Missonen did a four-day trip on June 13th-16th; Ari Linna spent one day on the island on June 26th; Osmo Kivivuori returned together with Mauno Mustakangas and myself for three days on July 15th-17th, and Mauno Mustakangas did a five-day solo trip on August 15th-19th.