Teksti: Oskari Härmä ja Tarja Pajari, Kuvat: Oskari Härmä
Retkikunta Tarja Pajari, Ari Linna ja Oskari Härmä piipahtivat ottamassa talven vastaan Örön saarella pe 28.11. – ma 1.12.2014
Retkellä sää oli hieno, aurinko nousi joka päivä ja paistoikin mukavasti, ei ehkä suoranaisesti Örön saarelle joka päivä, mutta kukapa sitä niin tarkkaan on katsomaan - kaamosta emme kuitenkaan kokeneet. Välillä tuuli ja hieman ripotteli lunta, vettä, räntää ja sen kaltaista. Pakkastakin koettiin retken viimeisenä aamuna. Lintuja nähtiin ajankohtaan nähden mukavasti, ei paljoa, mutta riittävästi. Havainnot löytyvät Tiirasta, joten eipä liene liiemmin tarvetta niitä toistaa tässä.
Retken lajilistan helmi oli oksennuspallon avulla löytynyt pikkusirkku (Emberiza pusilla)
Vaikka luonto oli jo hiljentymässä talven kynnyksellä, huomasimme, että
pienillä asioilla on merkitystä ja Sendarikin oli lopulta varsin
suotuisa. Toki retken kohokohta, ehkäpä jopa mielekkäin lintulaji oli
pikkusirkku. Sirkun löytämiseen liittyi myös monia hauskoja sattumuksia,
joista tässä hieman tarkemmin.
Tapahtumasarja alkoi jo perjantaina, kun olimme vasta saapuneet Örön saareen. Arilla oli oma pyörä mukana, joten hän ennätti karata etujoukoissa kohti saaren pohjoiskärkeä. Tarja ja Oskari kuljettivat ensin tavaransa paritalojen majoituspaikkaan ”Sotkaan” maitokärryillä, ja kävivät vasta sitten hakemassa satamasta polkupyörät kulkupeleikseen. Toki matkalla tutkailtiin ympäristöä ja havainnoitiin innokkaasti vähiä lintuja. Itäkasarmin alueella löytyi majapaikan ruokinnan jälkeen merkittävin lintukeskittymä, jota jäätiin luonnollisesti tarkkailemaan. Tiaisparven tiirailun tuoksinassa Tarja oli kuulevinaan jonkun keltasirkkumaisen äänen, mutta Oskarin nähtyä samaan aikaan pensaikossa punarinnan (laji, jonka Tarja ansiokkaasti nuijasi kerta toisensa jälkeen Oskarin hyväntahtoisista ”tossa nyt taas olis” -ilmoituksista huolimatta), ei asiaa selvitelty sen suuremmalla intensiteetillä. Lopulta Tarja löysi sattumalta valopylvään juurelta jo lievässä hajoamisen tilassa olevan pallomaisen karva- ja luukokoelman, joka tulkittiin kokonsa ja koostumuksensa perusteella huuhkajan oksennuspalloksi. Biologit ovat aina biologeja, joten oksennuspalloa ryhdyttiin tutkailemaan tarkemmin, ja sen huomattiin sisältävän ilmeiset pöllön jalat kynsineen kaikkineen. Mielenkiintoista, mutta ikävästi mukana ei ollut muovipussia näytteen keräämiseksi. Tosibiologi olisi tietysti nakannut näytteen taskun pohjalle, mutta oksennuspallo päätettiin kuitenkin hakea vasta seuraavana päivänä muovipussilla varustautuneina. Koskapa Ari oli valinnut suunnakseen pohjoisen, oli Tarjan ja Oskarin ensimmäinen vierailukohde eteläkärki. Reissu tehtiin turistimeiningillä, kun valoisaakaan ei enää ollut juuri jäljellä, mutta tuotti reissu havainnot töyhtö- ja kuusitiaisesta sekä kolmesta valkohäntäkauriista. Majapaikkaan palattuamme pohjoiskärjen tuulessa ja tuiverruksessa hytissyt Ari ehdotti saunan laittamista päälle, muiden retkeläisten antaessa yksimielisesti hyväksyntänsä ajatukselle. Ilta menikin siinä sitten mukavasti saunoessa ja retken toistaiseksi varsin vähäisiä havaintoja Tiiraan tallennellessa, kiitos 3G-verkon lopulta yllättävänkin hyvän sujuvuuden.
Lauantaina oli perinteinen lintusaaripäivä: aamulla meristaijia Södernäbbenillä, päivemmällä kiertelyä saaressa. Aamulla saatiin listoille ensimmäiset varsinaiset merilajit mustalinnusta riskilään, ja Oskari hoiti päivän Tiira-tallennuksiin lisärivejä lokkien ikä- ja pukumäärityksiä tiputtelemalla. Jo edellisenä päivänä havaittua 1-kv piekanaa päästiin myös ihailemaan lähietäisyydeltä. Saaren pohjoisosissa käytiin nyt kahtena eri porukkana. Kun Tarja ja Oskarikin olivat lopulta palaamassa ”aseman” suuntaan, mieleen muistui sopivasti edellispäivän kiinnostava oksennuspallo, mikäs muukaan. Nyt oli muovipussikin matkassa; suunnaksi siis itäkasarmi. Paikalle saavuttaessa melkeinpä metrilleen oksennuspallon kohdalta asvalttitien reunasta lähti yllättäen lentoon pieni lintu. Se vaikutti epäilyttävästi potentiaaliselta retkilajilta, joten se oli luonnollisesti katsottava tarkemmin. Lintu lennähti läheiseen puskaan, josta Oskari sai sen kiikarin näkökenttään. Epämääräistä mutinaa alkoi kuulua ilmoille ”joku sirkku… näyttää ihan pikkusirkulta”, ja sitten lintu lennähti taas. Onneksi kuitenkin vain seuraavaan puskaan, josta siivekäs lopulta tipahti takaisin maahan asfaltin reunaan. Hetken arpomisen ja Lintuoppaasta varmistelun jälkeen määritys naulautui pikkusirkuksi, ja Arikin soitettiin paikalle. Lopulta lintu oli mukavan yhteistyökykyinen ja siitä saatiin jopa jokunen kuva... tai jokunen sata ehkäpä, kiikarin läpi skoupattua videota jne. Jo tuolloin kiinnitimme huomiota myös siihen, että linnun kanssa liikkui talitiaisia. Illan alkaessa hämärtyä jätimme pikkusirkun koivunsiemenillallisen ja talitiaisseuralaistensa pariin, keräsimme arvokkaan ja erikoisella tavalla meidät reissun mielenkiintoisimman retkilajin ääreen johdattaneen oksennuspallon talteen ja suuntasimme majapaikalle kuivattelemaan räntäsateessa kostuneita kamppeita. Iltahuuto sujui mukavasti, joskin keskittyminen herpaantui vähän väliä päivän varrelta ja vähän muualtakin muistikorteille tallentuneita kuvia vertailtaessa. Reissu alkoi ilmeisesti vaatia veroaan lievästi nuhaiselta joukkiolta, sillä kaikki kaatuivat nukkumasijoilleen jo varhain, eikä kukaan noussut seuraavana aamuna vielä ensimmäiseen herätyskellon pirahdukseen.
Sunnuntai alkoi taas tuttuun tapaan meristaijille vääntäytymisen merkeissä. Jo matkalla eteläkärkeen ilahdutti pyrstötiaisparvi havainnoitsijoita vilkkaalla ääntelyllään, ja vihkoon se kirjattiin uutena retkilajina. Aamustaijilla matkasi pikkuruinen pikkujoutsen kuuden laularin seurassa kohti etelää, ja muiksi uusiksi retkilajeiksi merkittiin isokoskelo, varis (!) ja urpiainen. Päivä meni saarta kierrellessä. Tällä kertaa Tarja ja Oskari innostuivat myös kurkistelemaan eteläkasarmin maakellareihin, ja yllättäen yksi lepakko löytyikin jo talvehtimasta, vaikka ulkona oli lämpöasteita. Päivän mukavia petohavaintoja paikallisina pyörivien merikotkien ja piekanan lisäksi olivat kalalokin kiinni iskenyt mutta saaliinsa karkuun päästänyt kanahaukka sekä satamassa havaittu hiljalleen etelää kohti kaarrellen valunut hiirihaukka. Pikkusirkkuakin etsittiin useaan kertaan päivän aikana mutta tuloksetta. Vasta päivän jo pimetessä Oskari kävi vielä kurkkaamassa paikalla. Koko päivän paikka oli ollut lähes tyhjä, mutta nyt tienvierustoilla hyöri parvi talitiaisia, jotka ruokailivat eiliseen tapaan asfaltin reunassa. Ja löytyihän se pikkusirkkukin jälleen talitiaisten joukosta – mielenkiintoista! Ilmeisesti se oli tykästynyt eläväisiin naapureihinsa ja liittynyt niiden seuraan saadakseen useampia silmäpareja suojaamaan ruokailuhetkeään. Missä se vietti muun ajan päivästä – ei aavistustakaan. Samoihin aikoihin Tarja seikkaili Storvikenillä, jonka rantahietikot olivat paljastuneet poikkeuksellisen laajoina alhaisen merenpinnan korkeuden ansiosta. Lukuisten supikoiran, kauriin ja hirven jälkien joukosta kosteasta hiekasta löytyi myös kauniisti erottuvia saukon tassunpainanteita. Illalla maistui Balgetin rannasta kerätyistä kanttarelleista valmistettu kuskus, ja päivä päätettiin saunan lämmössä.
Merivesi oli alhaalla, joten Balgetilla riitti rantalietettä kuljettavaksi niin lintuharrastajalle...
...kuin supikoirallekin.
Supikoirasta (Nyctereus procyonoides) saatiin jälkihavaintojen lisäksi myös kuva
Saukon jäljet Storvikenin rantahiekassa
Maanantai 1.12. sattui olemaan Oskarin päivä, ja sendarilta siis toivottiin suopeutta retkikuntaamme ja erityisesti sen nimipäivää viettävää jäsentä kohtaan. Lähtö saaresta oli jo kahdelta iltapäivällä, joten aamustaijin ja kevyen saaressa kiertelyn lisäksi ei paljoa ehtinyt ennen ”aseman” siivousta ja tavaroiden satamaan kuskaamista. Pikkusirkkua toki etsittiin, mutta sitä ei kuitenkaan enää joulukuun pinnaksi saatu. Toisaalta, eipä näkynyt niitä talitiaisiakaan. Ennen lähtöä saimme kuitenkin vielä todistaa merihirviön ryömimistä rantaan, kun ruoppauslautta raahautui kaivinkoneen kauhaa vetoapuna hyväksikäyttäen satamalahteen ja kääntyi hämmästyttävän näppärästi parkkiin laiturin viereen.
Kokonaisuudessa saari vakuutti mahdollisuuksilla, niin lintujen kuin valokuvauksenkin kannalta. Mielenkiinnolla voi vain odottaa mihin suuntaan Örö lähtee kehittymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti